lauantai 27. helmikuuta 2010

Hiljan leijailee... Aurinko? :O


Lunta sataa taas,ja joka paikka on valkoisena. :)
Tästähän tulee ihan joulu mieleen vaikka siitä on jo kolme
kuukautta. Lunta silti on vielä ainakin pääsiäiseen asti.
Toivoisin jo näkeväni auringonpaisteen tunkeutuvan lumipeitteen läpi.
Aurinko on jotain,joka saa minut piristymään :)

Tuossa ylhäällä kuva, jonka maiseman varmaan jokainen toivoisi näkevänsä ;)

Aamu

Tänä aamuna heräsin viikonlopuksi kyllä todella aikaiseen.
Yleensä olen laiskamato ja nukun jopa klo 11 asti.
Ja siis herättyäni viikonloppuisin yleensä aina avaan tietokoneen.
Ja tässä sitä nytkin ollaan. Olen miettinyt miten saisin tälle
pikkuiselle blogille jopa lukijoitakin :)
Ajatus olisi käydä mainostamassa sitä esim. muille
'suositummille´ blogeille.
En vain ole vielä ihan viitsinyt mutta mikäpä kiire tässä nyt olisi.
Taitaapa olla aamupalan paikka. :)

perjantai 26. helmikuuta 2010

Musiikki


Musiikista sen verran että kuuntelen
ominaista punk-rock-musiikkia.
Jonkin verran kuuntelen kyllä myös Lady GaGaa.
Mutta asiaan.Kuuntelen mieluite Green Dayta, ja jos totta puhutaan
en voi elää ilman sitä :)
Varmasti monien muiden kovien fanien tavoin olen lähdössä keikalle.
Green Day on muistaakseni ensimmäisen kerran käynyt
Suomessa -95. Silloin luultiin että se oli ainoa kerta
ja nyt tänä kesänä on toinen AINOA kerta ;D
Ihan todella viimeinen kerta.
Tämän kunniaksi vieraskirjan( ---->)
taustakuvana on vanha kunnon American Idiot ;)
Käyppä vilkasemassa ja lähetä samalla terveisiä!



Mitäpä tässä :>

Tylsä päivä. Kiertelin kaikkia mahdollisia sivuja
hakusanalla 'kesäblogi' yms..
Sieltä tulikin osumia kuin mummon mannapuurosta. x))
(Olen tällainen omille vitseille nauraja :'<) Löysin vuodatuksen netistä muutamia samanlaisia blogeja. Mietimpähän vaan kun netissä on niin huisin paljon plagiointia ;(

Löytyi toki todella paljon erilaisiakin blogeja
jotka olivat aivan ihania ja persoonallisia. :)

Sitten ihmiset.
Kumpaa pidätte parempana;

• vuodatus.net

• blogspot.com

Vastatkaa kommentoimalla ;)


Minä

Minä olen 12-vuotias,h-tajuinen ja ehkä hieman sekopää. Minulla on ollut useita blogeja aikaisemmin,mutta ne kaikki jäivät hieman puolitiehen. Toivon että minulla riittää aikaa tämän tekemiseen. :)

♥: PunkBarbie